Kirjoittelin muutama viikko sitten Helsingin Yrittäjien blogiin stressistä ja siitä, miten helposti huijaamme sen osalta itseämme.

"Jäin kuitenkin miettimään, että kuinka monella tällainen hetkellinen stressijakso jää päälle? Löytyykö kykyä katkaista kierre? Huomaan itsekin hokevani, että ”kohta helpottaa, ensi viikolla on jo toisin”, mutta kuinka monella se onkaan pelkkää sanahelinää, itsensä hienovaraista kusettamista?"

Koko tekstin pääset lukemaan Helsingin Yrittäjien blogista.

Rohkeus, mitä se on? Jotain syötävää kenties?

Tuntuu hassulta, kun ihmiset kutsuvat minua rohkeaksi. Ostin siis juuri kauneushoitolan ja hyppäsin taas kerran tuntemattomaan. Rohkeaa? Ehkä.

Itse en osaa kuvitella itseäni rohkeana, vaan ajattelen asian niin, että minä nyt vain olen päättänyt olla antamatta pelolle valtaa, ainakaan enempää kuin se ansaitsee. Ja sitten tajuan, että sehän juuri on rohkeutta. Rohkeutta kohdata omat pelkonsa, ne kaikista suurimmat. 

Sana 'rohkea' tuntuu silti vieraalta. En tiedä miksi. Ehkäpä mutustelen sitä hetken, päästän sisään ja annan sen asettua taloksi. Ehkäpä meistä tulee vielä ystäviä, hyviä tuttuja, kämppäkavereita. 

Jäin pohtimaan myös sitä, että elämässä taitaa olla aika yleistä se, että ihmiset eivät kohtaa pelkojaan, eivät ole riittävän rohkeita tuijottamaan omia mörköjään silmästä silmään. On helpompaa paeta. Vaatii siis rohkeutta elää, oman näköistä elämää, ihan joka päivä.

​Ollaanko yhdessä rohkeita?