Elämä on likimain vain kiinni siitä, miten reagoit asioihin. Et voi vaikuttaa juurikaan asioihin, joita sinulle elämässä tapahtuu, mutta voit vaikuttaa siihen, kuinka reagoit niihin. Annatko jonkin pienen asian pilata koko päiväsi vatvomalla sitä, vai keskitytkö näkemään asian hyviä puolia?

En tarkoita tällä sitä, että jokainen päivä pitäisi olla yhtä aurinkoa ja hattaraa, ja joka hetki olla kuin zen- munkki jostain Tiibetin vuorilta. Inhimillisyyteen kuuluu se, että välillä v***aa isolla V:llä.

Kirjoitan tässä kohtaa kokemuksesta, kuinkas muutenkaan. Entisessä elämässäni oli aika paljon huonoja päiviä. Kitisin tosi usein milloin mistäkin. Nykyään huomaan joko miettiväni miksi jokin asia tapahtui ja yritän löytää tarinan opetusta, tai vaihtoehtoisesti suhtaudun asiaan aika neutraalisti.

Tänään kohtasin tilanteen, jossa päivä oli ollut aika kiireinen, ja päivän kruunasi se, että lokki paskoi suoraan rinnuksille. Great, mietin. Tanssin jälkeinen hyvä olotila kuitenkin neutraloi lokin paskan hetkellistä ärsytystä ja tilanne muuttui nopeasti neutraaliksi. Päivitin asiasta toki sosiaaliseen mediaan ja sain vastaukseksi, että lokin paskominen tarkoittaa sitä, että olen saamassa paljon rahaa. Ja kuin taikaiskusta suhtautumiseni muuttui. Minusta tuntui mahtavalta, että lokki oli paskantanut juuri minun päälleni. Koin olevani onnekas ja tunsin kiitollisuutta saapuvasta rahalähetyksestä.

Kyseinen tilanne sai minut miettimään asiaa, sillä näin niin elävästi miten nopeasti suhtautumiseni muuttui. Voisiko siis aina kaikista negatiivisista asioista ajatella, että niiden pohjimmainen tarkoitusperä onkin positiivinen? Vaikka se ei siltä heti näyttäisi.

​Hyvä vai huono päivä? Sinä päätät.

Äitiys ei ole titteli, jonka ansaitsee vain ritarillisen alatiesynnytyksen jälkeen. Äitiys on tunne syvällä sisimmässä. Äitiys on niin paljon muutakin, kuin vain biologista äitiyttä. Äitiys on moninaista ja jokaisen kohdalla hänen näköistään. Äitiys ei ole mielestäni edes sukupuolisidonnaista.

Äitiys lähtee omasta sisäisestä kokemuksesta, se on mielentila. Maailmassa on paljon äitejä ja äidinmielisiä, jotka tarjoavat rakastavan sylinsä, turvan johon paeta. Sillä, onko kyseessä biologinen side, ei ole mitään merkitystä.

Eroperheen lapsena koen, että on suuri rikkaus mitä enemmän rakastavia aikuisia ja sylejä lapsella on. Ja vielä aikuisenakin me kaipaamme välillä suojaa ja lohtua. Äidillistä rakkauttaan voi jakaa myös ystävälle. Olkapään itkua varten.

Äitiys on itseasiassa puhdasta energiaa. Rakastavaa ja hoivaavaa, feminiinistä energiaa ja se löytyy meistä kaikista.