Erityisherkkä - siinä sana, joka jakaa kovasti mielipiteitä. Juuri viime viikolla kuulin erään tietämättömän suusta, miten erityisherkkyys on vain muotisairaus, johon kaikki haluavat sairastua. Ymmärrän kyseisen henkilön ärsytyksen. Voi, kuinka monta kertaa olenkaan törmännyt tilanteeseen, jossa erityisherkkyyttä käytetään hyväksi, jotta ei tarvitse tehdä tai olla jotain. Voi ihan hyvällä omalla tunnolla olla "vaikea" ihminen, koska käytökselle on olemassa "diagnoosi".

Mielestäni erityisherkkyyden oivaltamisen kanssa kokee kolme eri vaihetta. Ensimmäinen on luonnollisesti se hetki, kun luet jostain erityisherkkyyden piirteet ja vihdoin ymmärrät, miksi jotkut asiat ovat olleet niin haastavia, tai miksi olet reagoinut joissain tilanteissa tietyllä tavalla. Toisessa vaiheessa elämää muokataan erityisherkkyydelle sopivaksi, jotta arkiset tilanteet eivät uuvuttaisi liikaa. Kolmannessa vaiheessa erityisherkkyyttä lähdetään haastamaan. Kokeillaan uusia asioita oman mukavuusalueen ulkopuolella ja testataan erityisherkkyyden joustokykyä. 

Jotkut jäävät toisen ja kolmannen vaiheen väliin jumiin ja alkavat perustella itselleen, että minun ei tarvitse muuttaa itsessäni mitään, koska olen erityisherkkä ja minulla on oikeus olla ylianalysoiva, huolestuja, muista huolehtija, erakko, herkkä muiden tunnetiloille ja niin edelleen. 

On totta, että erityiseherkkä reagoi helpommin moniin asioihin, kuten läheisten tunnetiloihin, mutta oman itsensä takia erityisherkän tulisi, ehkä jopa muita ihmisiä enemmän, kehittää itseään. Miltä kuulostaa elämä, jossa väsyt kaikesta mitä ympärillä tapahtuu, etkä pysty hallitsemaan millaisessa tunnetilassa kulloinkin olet? Aika kaaoottiselta, eikö vain?

Vaihtoehtona voit kehittää itseäsi. Opetella keskittämään huomiosi esimerkiksi treffeillä ollessa treffikumppaniin ja tietoisesti vähemmän ympärillä tapahtuviin asioihin. Et tietenkään täysin voi olla huomioimatta ympäristöä, koska aivosi tekevät niin huomaamattasi, mutta huomiota keskittämällä voit hieman vaikuttaa asiaan. Tai kohdatessasi ihmisiä, opettelet pitämään huolen omista rajoistasi ja tunteestasi. Opettelet keskittymään siihen, että tunnistat mikä tunne kuuluu sinulle, ja mitkä tunteet yrität imeä muilta. Et mene muiden tunteeseen, vaan palautat fokuksen omaan itseesi ja tunteeseesi esimerkiksi hengityksen kautta.

En tiedä sinusta, mutta omalla kohdallani jälkimmäinen vaihtoehto on tuonut todella paljon vakautta ja rauhaa, sekä hallinnan tunnetta elämään. Toki tarvitsen varmasti hamaan loppuun asti omaa aikaa ja hiljaisuutta muita ihmisiä enemmän, mutta normaalissa arjessa en useinkaan edes muista erityisherkkyyttäni ennen, kuin väsyn normaalia enemmän jostain. Silloin muistan olla itselleni hieman armollisempi ja ottaa aikaa levolle ja palautumiselle, jotta jaksan taas tehdä kaikkia ihania asioita ja nauttia erityisherkkyyden tuomista ihanista aistikokemuksista.

Kumman elämän sinä erityisherkkänä valitsisit?

Rutiini saattaa alkuun tuntua tylsältä, jopa koko sana tuntuu jotenkin ankealta, mutta jos mietitään asiaa tarkemmin, rutiinit ovat erittäin tarpeellisia. Rutiinit säästävät meiltä energiaa ja helpottavat arkea. Ilman rutiineja, yksinkertaisetkin asiat vaativat suuria ponnisteluja.

Jokainen on varmasti jossain kohtaa elämässään törmännyt tilanteeseen, jossa vasta opettelee uutta asiaa. Uusi työ, liikuntaharrastuksen aloittaminen tai mikä tahansa muu ponnistelua vaativa tilanne. Alkuun uusi työ saattaa väsyttää normaalia enemmän, koska meille ei ole muodostunut vielä rutiinia asian hoitamiseen. Uusi reitti töihin vaatii aivoilta enemmän suunnittelua, työpaikalla uudet tehtävät vaativat opettelemista, tai vähintään pitää opetella missä tavarat ja työvälineet sijaitsevat.

Liikuntaharrastuksen kohdalla juuri rutiinit ovat se juttu, miksi toisilla harrastus jatkuu ja osalla kuolee pois ennen, kuin ehti edes kunnolla alkaa. Vaatii nimittäin aika paljon ponnisteluja ja päätöstä lähteä salille myös silloin, kun ei huvittaisi. Joka ikinen kerta päätös pitää tehdä uudelleen. Sitten, kun salilla käynnistä on tullut monen toiston kautta rutiinia, ei asiaa mieti enää sen kummemmin, eikä päätöstään kyseenalaista. Aivot eivät myöskään rasitu, koska tietää jo ennestään, mitä siellä salilla pitää tehdä.

Omalla kohdallani huomasin rutiinien tärkeyden tänä vuonna erityisen selvästi. Kun arki on täysin erilaista kuin ennen, tuntuu että olen koko ajan väsynyt. Aivot joutuvat työskentelemään jatkuvasti. On uutta työtä, uuden opiskelua, täysin uutta arkea.. 

Tänään päätin käyttää pienen ajan aamustani metsässä kävelyyn. Aiemmin kävin saman reitin joka ikinen aamu koirani kanssa, eikä se ollut mikään 'iso juttu'. Se oli rutiini, josta nautin kovasti. Tilanne oli tänä aamuna täysin päinvastainen. Pelkästään sopivien vaatteiden etsimiseen meni valehtelematta parikymmentä minuuttia ja lopulta puolen tunnin haahuilun jälkeen pääsin vihdoin ulos. Aiemmin vaatteet ovat olleet valmiina, ne on puettu ripeästi päälle ja lähdetty metsään, sen enempää miettimättä. Lähteminen on tapahtunut rutiinilla.

Haluan tällä osoittaa sen, että rutiinit vaativat toistoa. Mikäli jonkin asian jättää tekemättä, poistuu myös rutiini. Jos et moneen kuukauteen mene metsälenkille, tai salille, poistuu myös sen tuoman rutiini, ja joudut aloittamaan tavallaan alusta.

Rutiinit siis parhaimmillaan vapauttavat energiaa ja resursseja johonkin muuhun tärkeämpään. Rutiinit myös tuovat turvaa ja lisäävät hallinnan tunnetta. Satunnainen rutiineista poikkeaminen tuo kuitenkin energiaa. Tärkeintä onkin löytää tasapaino rutiinien ja irtiottojen välille.